Luku 1.

”Helvetti Aure”, suunnilleen lukioikäinen miehenalku huokaisi ja hänen sormensa takertuivat tiukemmin hänen eteensä polvistuneen nuorukaisen hiuksiin. Nautintoaan toisen suusta etsivä mies oli nimeltään Jeremy Walker, Puolassa vaihto-oppilaana oleva amerikkalainen, jonka kesäisiin harrastuksiin kuului jalkapallon lisäksi yhdenyön suhteet ja silloin tällöin pilven poltto. Lattian rajassa Jeremy Walkeria tuijotti Aure Nowak, puolalainen opiskelija, joka ei voinut sietää huumeita ja jonka ensimmäinen suhde tämä oli. Ensivilkaisulla olisi voinut kuvitella, ettei noilla kahdella voinut minkään järjen mukaan olla vakavasti otettavaa suhdetta, jos suhdetta lainkaan, mutta aika osoitti muuta. He olivat tapailleet toisiaan hiukan alle puolivuotta, eikä kummallakaan ollut tiedettävästi mitään salattavaa liittyen muihin ihmissuhteisiin.

Mutta muilta ihmissuhteilta heillä riitti salattavaa.

”Jeremy, hiljempaa. Jos äiti kuulee niin se on piru irti. Susta en tiedä, mutta minä ainakin haluan pitää katon pääni päällä”, Aure sähähti vetäytyen keskeneräisen työnsä parista hetkiseksi. Jeremy ynähti tyytymättömänä poikaystävänsä toimintaan ja työnsi lanteitaan paremmin tarjolle vaatien toista jatkamaan. Vaatimus kaikui kuitenkin kuuroille korville.

”Mä oon miettiny. Me ei voida tehä sitä mun kotona.”

Jeremy painoi kulmiaan. Häneltä kului tovi ennen kuin ymmärrys tavoitti hänet.

”Siis täh?”, ainakin osittainen ymmärrys.

”Me ei voida tehä sitä mun kotona”

”Siis me ei voida vieläkään panna?”, Jeremy ehdotti ja Aure huomasi kireyden tämän äänessä. Hitto toinen osasi kuulostaa marttyyrilta. Sitä paitsi, mitä tuohonkin olisi pitänyt vastata? He eivät olleet vieneet suhdettaan vielä hyväilyjä ja satunnaista oraaliseksiä pidemmälle, vaikka viime aikoina puhetta asiasta olikin ollut. Mutta Aure ei vain uskaltanut ottaa riskiä, että äiti saisi hänet kiinni rysän päältä. Tai oikeastaan, toisen miehen päältä. Alta? Mitä väliä?

Aure huokaisi ennen kuin ryhtyi puhumaan. Hän oli herätellyt toisen toiveita melkoisesti aiemmin päivällä vihjatessaan, että saattaisi olla vihdoin valmis kokeilemaan varsin kivuliaaksi kuvittelemaansa toimenpidettä Jeremyn kanssa aivan lähiaikoina. Niinpä nuorukainen huomasi potevansa tiettyä syyllisyyttä aiempien sanojensa myötä.

”Jos ollaan ihan hiljaa voin tehdä tän loppuun.”

Jeremy nyökkäsi tietäen, ettei itsepintainen nuori tulisi antamaan hänelle parempaa tarjousta.

Punertavat huulet aukesivat ympyrän muotoon ja sulkeutuivat kiusoittelevan hitaasti kärsimättömän miehen ympärille. Jeremyn lantio nytkähti vaistomaisesti eteenpäin saaden elintä hellivän suun vetäytymään välittömästi. Aure hymyili ja heristi sormeaan varoituksen merkiksi. Hän ei jatkaisi, ellei toinen osaisi käyttäytyä hänen juuri haluamallaan tavalla. Jeremyn ei auttanut kuin alistua.


Pehmeät äänen täyttivät huoneen. Auren ei auttanut kuin toivoa, että nuo huokaukset ja maiskahdukset eivät olisi riittävän voimakkaita herättämään viereisessä huoneessa lepäävää Olivia Nowakia, joka oli kuuluisa kevyestä unestaan ja nopeista päätelmistään. Etenkin silloin kun ne koskivat hänen poikaansa.

”Just noin, just noinh…Vähän vielä… Just noin”, Jeremyn sanat tulivat kuiskaten, mutta särähtivät silti Auren korvissa voimakkaina kuin jenkkiautoilijoiden basso. Huolestuneet silmät vilkaisivat oven suuntaan, mutta mitään vaaraa ei näyttänyt olevan. Nytkähtelevä elin upposi syvemmälle hänen suuhunsa.

Aure tiesi toisen olevan aivan kestävyytensä rajamailla ja siitä innoittuneena ryhtyi hamuamaan loppuakin vartta kitaansa. Kenties liiankin innokkaasti, sillä oksennusrefleksi puuttui peliin.

Samalla, huomatessaan painuvansa aina vain syvemmälle tuohon suloiseen suuhun, Jeremy ei enää voinut hillitä itseään. Hänen sormensa kiertyivät mustiin hiuksiin ja lantio keinahteli muutaman kerran edestakaisin kun suolainen siemenneste täytti kakovan Auren nielun. Tukehtumisen tunne oli niin voimakas, että kyyneleet täyttivät nuorukaisen ruskeat silmät ja päästessään viimein irtaantumaan toisesta Aure köhi ja pärski nesteitä pois hengitysteistään.

Tässä vaiheessa Jeremykin tajusi virheensä ja kiirehti pahoittelemaan.

”Mun ei olis pitänyt, sori”, anteeksipyyntö ei ehkä ollut mieltä ylentävän vaikuttava, mutta parempi kuin ei mitään, Aure myönsi mielessään pudistellen päätään.

”Joo, ei ois pitäny”, hänkin vahvisti hiukan karheasti. Spermatipat valuivat inhottavina klöntteinä hänen leukalinjaansa vain tipahdellakseen hänen alastomalle vartalolleen.

Kumpikin oli hetken hiljaa.

”Mä voisin hyväillä sua vastapalvelukseksi?” Jeremy ehdotti lopulta ja sipaisi sormillaan toisen paljasta niskaa. ”Sais sun olon paremmaksi.”

Aure katsoi pitkään kumppaniaan. Punniten ja harkiten. Hänen oma erektionsa oli laskenut johtuen jatkuvasta huolesta koskien seinän toisella puolen nukkuvaa äitiä ja äskeisestä epämukavuuden tunteesta.

”Ääh, ei tarvitse. En haluu ottaa riskiä, että herätetään nukkuva karhu viereisestä huoneesta. Katsotaan sitten huomenna, jos siunaantuisi jokin sopiva väli velanmaksulle.”

Näyttikö Jeremy loukkaantuneelta? Kenties hiukan. Hän tosiaan osasi olla melkoinen marttyyri välillä.

Mutta kuten aina, Jeremy tyytyi Auren lupauksiin.

----------------------------------

Olivia Nowak aukaisi silmänsä kellon lyödessä puolikuusi aamulla. Hän nousi istumaan, haukotteli ja asetti pullonpohjalasinsa nenälleen. Sen jälkeen tohvelit ja hiljainen tassuttelu kylpyhuoneen puolelle, jossa hoitaa tavalliset aamutoimet. Vessa, käsienpesu, kasvojen huuhtelu, hampaat ja kevyt meikki. Oli tärkeää näyttää virkeältä ja tuoreelta, mutta kuitenkin luonnolliselta.

Olivia oli viehättävä nainen, lukuun ottamatta vanhanaikaisia lasejaan, mustat hiukset löysivät tiensä siistille nutturalle tilanteessa kuin tilanteessa ja voimakkaat, tummat kulmat kaartuivat elegantisti silmien yllä. Hän näytti poikkeuksetta hartaalta, harkitsevalta ja kunnolliselta naiselta, ei sellaiselta, joka olisi hairahtanut makaamaan seitsemäntoista vuotta sitten kiertelevän mustalaisen kanssa suojaamattomana pusikkoon. Eikä hän liioin näyttänyt siltä, että olisi voinut tehdä sitä edes ehkäisyn kanssa. Silti hänellä oli nyt poika, Aure Kasia Nowak, eikä kukaan mies ollut koskaan kantanut herra Nowakin titteliä heidän perheessään.

Kylpyhuoneen ajallisesti minimalististen toimien jälkeen ryhtyi perheenäiti valmistamaan aamiaista. Täytettyjä kananmunia, kylmää lihaa ja mysliä ilmestyi pöydälle kolmen lautasen, kolmen mukin ja kolmen kipon lisäksi. Yksi hänelle itselleen, yksi heillä kylässä olevalle vaihto-oppilaalle ja yksi hänen pojalleen Aurelle. Tämä oli ainoa kohta, jossa Olivia Nowakin aamu poikkesi tavallisesta. Muutama astia enemmän, hiukan enemmän tiskiä. Muuten kaikki oli juuri niin kuin pitikin. Tai ainakin niin kuin se oli ollut kuusitoista vuotta.

Olivia huokaisi raskaasti. Hänestä tuntui aina kovin turhauttavalta ajatella aikaa, ennen kuin lapsi oli päättänyt syntyä. Hän oli lähtöisin hyvästä, katolisesta perheestä, joka ei koskaan jättänyt saapumatta kirkkoon tai juhlistamasta uskonnollisia juhlapäiviä. Hän kunnioitti vanhempiaan, pelkäsi Jumalaa ja pyrki noudattamaan hyvän elämän sääntöjä parhaansa mukaan. Mutta sitten tuli Mihai. Romanimies, kaunis kuin jokin taivasten ilmestys. Ja kiero kuin piru. Niin Olivia tahtoi nykyään ajatella.

Tämä paholaisen jatke vietteli hänet suloisella tavalla vierelleen. Olivia ei ollut välittänyt siitä, ettei heillä ollut sänkyä jossa rakastella, vaan yhteiset hetket jakaantuivat taivasalle. Hän ei ollut silloin pohtinut lainkaan seurauksia teoilleen, antanut vain tuon tummahipiäisen miehen ottaa hänet kyseenalaistamatta tämän toimia ja haluja. Tarina jäljitteli luomiskertomusta monilta osin. Mihai oli ollut käärme, jonka ovela juoni sai heikon naisen lankeamaan. Ja kuinka nautinnollisia nuo helmasynnit olivatkaan. Yhä uudestaan ja uudestaan kunnes karavaanit lähtivät jälleen liikkeelle ja Olivia havahtui raskauteensa.

Olisi ollut väärin sanoa, ettei Olivia olisi tuntenut lainkaan rakkautta lastaan kohtaan. Mutta kuinka hankalaksi tämä olikaan hänen elämänsä tehnyt pelkästään olemassaolollaan. Eikä se millaiseksi Aure oli kasvanut helpottanut tilannetta lainkaan.

Tämä oli niin hankala poika.

”Herätys pojat, aamiainen on katettu!”

Olivia koputti kolmasti oveen ja kuunteli sitten hiljaisuutta. Toiset kolme koputusta. Huoneesta kuului urahdus ja peittojen kahinaa. Hän saattoi palata askareisiinsa.

Päivä jatkuisi kuten kaikki edeltävätkin päivät.

-------------------------------

Koulu. Se oli Aurelle punainen vaate. Nuorukaisen miellyttävillä kasvoilla oli kireä, hermostuneisuutta kuvastava ilme ja askeleet, joita hän otti kohti betonista rakennusta, olivat lyhyitä ja jäykkiä. Aivan kuin eteenpäin meneminen olisi vaatinut suuriakin fyysisiä ponnistuksia.

Kyse ei niinkään ollut vastenmielisyydestä opiskelua kohtaan, Jeremy oli jo päätellyt. Aure oli keskiverto oppilas, joka loisti taidetunneilla kirkkaasti. Ongelmat keskittyivät lähinnä sosiaalisenstatuksen ympärille. Uskonnollisesti voimakassävyteisessä maassa ei ollut helppoa olla niin lehtolapsi kuin seksuaalivähemmistöönkään kuuluva. Jälkimmäinen ei tietenkään ollut kaiken kansan tiedossa, mutta paineet sen osalta olivat selvät.

Mitään ongelmaa ei Auren itsensä mukaan kuitenkaan ollut.

Niinpä Jeremy pysytteli vaiti.

Hän oli saapunut puolivuotta sitten Yhdysvalloista Puolaan vaihto-oppilaaksi. Aluksi hän ei ollut järin innostunut pienestä maalaiskaupungista, jossa hänen isäntäperheensä majaili, sen puolalaisessakin mittakaavassa tiukoista ja vanhoillisista ajatuksista tai kokoon kuihtuneesta yöelämästä. Koulussa hän oli kyllä pärjännyt hyvin ja urheilupiirit olivat ottaneet hänet suopeasti suojiinsa, mutta jatkuva peittely ja salailu aiheesta, josta hän saattoi kotikulmillaan puhua vapaasti, alkoi hiljalleen kalvaa nuorukaista tehden hänen olostaan kovin epämieluisan.

Mutta sitten hänellä oli alkanut kuvataiteen kurssi, eikä mikään vaikuttanut enää kovin tylsältä. Eipä se siveltimien heiluttelu ollut Jeremya kiinnostanut, vaan pikemminkin se henkilö, jota se näytti kiinnostavan.

Aure Kasia Nowak. Häntä itseään muutamia senttejä pidempi nuorukainen, joka olisi ulkonäöltään sopinut malliksi. Jeremy oli viettänyt tuntinsa katsellen vaivihkaa tämän täydellisenoloisia kasvoja ja sitäkin herkullisemman oloista vartaloa. Tuo puolalainen nuorukainen tuntui tiedostamattaan levittävän ympärilleen käsittämätöntä vetovoimaa ja charmia, jotka täyttivät alta aikayksikön Jeremyn pään. Kuinka kukaan voisi olla lankeamatta tuon ilmestyksen edessä?

Ilmeisesti aika moni. Pian Jeremylle selvisi, ettei poika tainnut olla ulkoisista avuistaan huolimatta koulussaan suosittujen listalla. Niin oppilaat kuin opettajatkin tuntuivat hiukan karsastavan Auren seuraa.

Se antoi Jeremylle tilaa luikerrella lähemmäs puolalaista kiinnostuksensa kohdetta.

Viisi kuukautta sitten:

Siellä se taas istui. Sivellin käsissään ja väripalettiaan tuijottaen. Mustissa silmissä oli tutuksi käynyt keskittynyt katse. Palettiveitsi sekoitti sopivaa yhdistelmää vihreästä ja sinisestä. Jeremynkin olisi varmaan pitänyt tehdä jotain kurssinsa eteen, mutta hänen kankaansa oli edelleen tyhjä. Hän ei saanut silmiään irti mustahiuksisesta nuorukaisesta.

Tämä kohotti kätensä pyyhkäistäkseen hiussuortuvia otsaltaan. Jeremy ei voinut olla huomaamatta kapeaa väriviirua, joka jäi koristamaan maitokahvin väristä ihoa. Häntä nauratti.

”Jotain hauskaa?”, puolalainen kääntyi kysymään. Tämän kulmat olivat painuneet hiukan ja suupielissä piili kireys. Naurahdus oli ilmeisesti osunut huonoon saumaan hänen keskittymisensä kannalta. Tai sitten toinen vain oli ennakkoluuloinen Jeremyä kohtaan, mikä ei oikeastaan olisi yllättänyt vaihto-oppilasta.

Jeremy hymyili kokeilevasti. Hän oli sellainen, testaili kepillä jäätä ennen kuin ryhtyi kävelemään joen yli. Ja voi kuinka hän haaveissaan testailikin tuota nuorukaista sillä kepillä.

”Onko tää sitten sitä ’elävää taidetta’ vai?” Jeremyn hymy leveni virneeksi hänen kysyessään.

Mustahiuksinen nuorukainen näytti kummastuneelta.

”Aiotko tehdä sen vain naamallesi vai kenties koko vartalollesi?”

Puolalainen ei näyttänyt pääsevän vieläkään hommasta jyvälle. Tämä napautti siveltimensä päätä pulpettia vasten ja näytti pohtivalta, muttei siltä, että olisi epäillyt kysymyksen takana piilevän mitään taka-ajatuksia, kuten hänen nolaamistaan tai muun päänvaivan aiheuttamista.

Jeremy päätti päättää toisen tuskat ja levitti käsiään anteeksipyytävästi.

”Maalaat itseäsi kankaan sijaan”, hän selvensi armollisesti jääden odottamaan toisen reaktiota.

Se oli pieni hymähdys ja palaaminen maalauksen kimppuun.

Ei kummoinen, mutta pahempikin se olisi voinut olla.

”Joten, oon Jeremy Walker”, hän päätti vielä todeta jatkaakseen keskustelua.

”Tiedän.”

”Sä olet?”

”Tiedät.”

Jeremy naurahti. Totta. Hän oli kuullut toisen nimen jokaisen tunnin alussa pidettävässä nimenhuudossa.

”Entä jos en muista?” hän kuitenkin yritti. Pitkittääkseen tätä… jotain. Peliä?

”Muistat sä. Olet kyylännyt mua sen verran kauan, että luulisi nimen jääneen jo päähän.” Puolalainen vastasi rauhalliseen sävyyn. Jeremy pysyi jonkin aikaa vaiti yllättyneisyyttään.

”Aure Nowak”, hän lopulta totesi, osoittaakseen toisen olevan oikeassa. Jeremy huomasi jännittävänsä. Mitä toinen ajatteli? Mitä tulisi tapahtumaan? Tämä oli niin kummallinen maa, eikä hän koskaan osannut ennakoida muiden käytöstä.

”Haluatko lähteä mun kanssa syömään?” Sivellin veti pitkiä vetoja kankaalle. Siihen oli muodostunut ihmiskasvot. Naisen kenties. Värien kontrasti oli silmiinpistävän hieno.

Jeremy tuijotti. Koetti olla nauramatta. Tämä oli vastaus jota hän oli vähiten odottanut.

”Joo, taidan mä haluta.”

Aure ei enää reagoinut, jatkoi vain työtään.

”Aiotsä jättää otsas turkoosiksi?”